torstai 30. joulukuuta 2010

Antti Kurhinen aikoo hankkia vaimon Venäjältä!

Antti "The Tsar" Kurhinen on päättänyt hommata itselleen vaimon Venäjältä, kertoo hän itse blogissaan. Antti kirjoittaa, että venäläiset naiset käyttäytyvät suomalaisia siskoja paremmin, ovat sosiaalisia ja lisäksi kauniita. Antti kertoi, että istuessa baarissa löytyi nopeasti pöytään pari näpsäkkää mimmiä, joiden seura oli kivaa ja mukavaa yhtä aikaa.
Ehkä kuitenkin syy on siinäkin, ettei Antti Kurhista tunne Venäjällä kukaan. Voihan se olla, että Suomessa kyseinen naamavärkki on jo niin leimautunut ja joutavasta julkisuudesta kulahtanutkin, jottei oikeasti kukaan edes halua Antin pöytään mennä.

Eipä sillä, komeitahan ne emännät Venäjällä ovat. Ainoa vaan, että venäläiset naiset tykkäävät loisteliaasta elämäntyylistä ja sehän tarkoittaa sitä, että Antin olisi ihan oikeastikin töihin mentävä. Niillä Hymyssä julkaistuilla nillityksillä ei luultavasti kovinkaan kauaa lempi leisku, tuskin Antti montaakaan kymppiä niistä kostuu. Onneksi Antti on nyt saanut koulutuksen merkonomiksi ja hän voi mennä töihin vaikka Siwan kassalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti